sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

"Miul on neuloosi"


Nyt viikonloppuna pidettiin Turussa Kädentaitomessut. Viime vuonna messut jäivät väliin, koska en saanut ketään lähtemään mukaan, enkä sitten viitsinyt yksin lähteä. Tänä vuonna olin messuilla ystävän kanssa, joka ei myöskään saanut viime vuonna ketään lähtemään mukaan, mutta oli rohkea ja meni yksin :). Tänä vuonna oli sekä rohkealla ja ei-niin-rohkealla messuseuraa. Messuilta tarttui mukaan kaksi kerää Dropsin Nepal -lankaa:


(Syy siihen, miksi pystyi hillitsemään ostovimmaani, johtuu siitä että pääsen paikan päälle Tapion kauppaan Kauhajoelle, kun suuntaan pääsiäisen viettoon kotiin Etelä-Pohjanmaalle. Sitä odotellessa :))
Messuilla oli mukana myös Virkkukoukkunen. Heiltä tulee tämän postauksen otsikkokin. Huomasin, että minulla todella on neuloosi, kun tänään järjestelin kotona ajelehtivat lankakerät laatikkoon. Niitä oli paljon. Varsinkin kun melkein saman verran lankoja on pakattu laatikkoihin kirjahyllyn ylimmälle hyllylle. Oli pakko ottaa kuva. Kannattaa varmaan siellä Tapion kaupassa miettiä, että kuinka paljon lisää lankoja enää tarvitsen :D.

Novitan kesän numero ilmestyi viikolla. Vähän harmittaa, etten ole kevään numerosta vielä ehtinyt mitään tehdä. Opiskelu on vienyt ihan liikaa aikaa viime viikkoina. No, ehkä kesällä on enemmän aikaa. Vielä en tuosta kesän numerosta mitään inspiroivaa mallia löytänyt. Novita muisti minua aikaisemmin tässä kuussa muutenkin. Pari ystävää tilasi Novitan kauttani ja siitä syystä sain neljä kerää Flipflop-lankaa ja virkkuukoukkuja. En kyllä keksi mitä noista voisi tehdä. Lisäksi tuo vaaleanpunainen ei oikein ole minun väri..

Jo ensimmäisessä postauksessa mainittu villatakki on edelleen vaiheessa. Se on tarkoitus ottaa pääsiäisenä mukaan, niin että äiti voi taas neuvoa evokkia. :D Kysessä on ensimmäinen villatakkini, enkä ole ihan varma, että osaan tehdä nappilistan ihan omin avuin. Onneksi äiti tietää ja osaa kaiken :). Telkkaria katsellessa viime viikot neulonut itselleni ihanan kevyttä huivia Rose Mohairista.